Taide on sinänsä mun mielestä ihana asia, että kun se tapahtuu vähän semmosessa määrittelemättömässä kentässä. Heti, kun se kahlitaan, sitä ei enää oo" - Haastattelussa kuvataiteilija Kaisu Heikkilä

 ”Taide on sinänsä mun mielestä ihana asia, että kun se tapahtuu vähän semmosessa määrittelemättömässä kentässä. Heti, kun se kahlitaan, sitä ei enää oo. Taiteen vapautta tulee varjella, sitä ei pidä ruveta määrittelemään", kertoo kuvataiteilija Kaisu Heikkilä. Hän on ammatiltaan kuvataideopettaja ja valmistui aikoinaan Helsingin taideteollisesta korkeakoulusta. Hän piti ensimmäisen kuvitusnäyttelynsä vuonna 1995, osallistui ensimmäiseen yhteisnäyttelyyn 20 vuotta sitten ja piti oman ensimmäisen varsinaisen kuvataidenäyttelynsä vuonna 2000.

Päätoimiseksi kuvataiteilijaksi Heikkilä ryhtyi vuonna 2014 rohkaistuttuaan hankkimaan oman työhuoneen, kun hän ensin oli työskennellyt Limingassa yhteistiloissa vuodesta 2011 vuoteen 2013. ”Kun ottaa oman työtilan sitä ajattelee, että alkaa siellä päätoimisesti työskentelemään, mutta ei se mene niin tosta vaan. Mää kävin kaks vuotta Limingassa vähän niinku hakemassa vahvistusta siihen”, Heikkilä kertoo miettiväisenä. Samana vuonna työtilan hankittuaan Heikkilä pyrki ja pääsi Oulun taiteilijaseuran jäseneksi.

Monimuotoista taidetta

Heikkilä tekee mielellään taidetta useilla eri tekniikoilla, vaikka hän välillä vähän moittiikin itseään siitä ja pohtii, pitäisikö keskittyä vain yhteen tekniikkaan. Hänen työskentelynsä tapahtuu sarjana, jossa hän tekee vuoron perään useampaa työtä, kunnes koko sarja on valmis. Sarjoja voi olla tekeillä monta yhtä aikaa. Hän kertoo oppineensa tavan opiskellessaan Limingan taidekoulussa opettajaltaan Hannu Lukinilta, jonka Heikkilä muistaa hyvänä opettajana. ”Nytkin mää teen yhtä piirustussarjaa, jossa viiva on tärkeänä osana. Siinä rinnalla olen työstänyt maalausta ja ja ajoittain teen semmoisia kolmiulotteisia teoksia. Niissä on ollu monen näköistä materiaalia; pajua sidottuna narulla yhteen, rautalankaa, rautalangan ja paperin yhdistelmää ja nappeja”, Heikkilä avaa työskentelyään.  Myös kuvanveisto kuuluu Heikkilän osaamiseen. Vaikka Heikkilä tekeekin mielellään taidetta monilla eri tekniikoilla, croquis-piirustukset ovat kulkeneet mukana koko hänen uransa ajan.

Taidetta tunteella

Heikkilä työskentelee tunteensa ohjaamana ja työstää taiteensa kautta usein negatiivisia tunteita. ”Sehän monesti lähtee semmosesta angstista ja pahasta olosta, mutta sitte ku sitä työstää, niin se saattaa muuttua ihan kauniiksi”, Heikkilä kertoo taiteestaan. Hän ei kuitenkaan pyri välittämään taiteensa kautta mitään tiettyä sanomaa, vaan haluaa, että tilaa jää katsojan omalle tulkinnalle. Heikkilä haluaa kuitenkin nostaa esille kauneuden ja hyvyyden. Hänen mukaansa taiteen tekemisessä hienointa on perillä olon tunne. Taidetta tehdessä hän ei kaipaa minnekään muualle ja kokee, että mallin tai asetelman havainnointi tulee osaksi häntä, sen sijaan, että hän katsoisi ulkopuolista.  

Taiteilijaesikuvista kysyttäessä Heikkilä mainitsee lukeneensa Tuomas Anhavan kirjan, jossa kerrotaan taiteilija Rafael Wardista. Hän kertoo pitävänsä sekä Wardin persoonasta että hänen teoksistaan. Lisäksi hän kertoo lukeneensa taiteilija Ellen Thesleffistä ja viehtyneen myös hänen persoonaansa.

Tekniikat haltuun

Aloittelevaa taiteilijaa Heikkilä kehottaa opettelemaan tekniikat. Hän itse arvostaa erilaisten tekniikoiden hallitsemista, etenkin piirustustaitoa. Hän neuvoo myös aloittelevaa taiteilijaa tutustumaan maailmaan ja itseensä ja kertoo, että taiteilijan työ on hyvin yksinäistä. Itseensä luottaminen ja työskentelyn aloittaminen voi olla vaikeaa. Heikkilä itse kysyi aikoinaan neuvoa alkuun pääsemiseen kuvanveistäjä Rauli Körköltä, joka oli kertonut hänelle oman tapansa alkuun pääsemiseen: ”Hommasin työhuoneelle kahvinkeittimen.”

 

Kaisu Heikkilää haastatteli Siru Väisänen ja haastattelun puhtaaksikirjoitti Erika Kiviniitty.